Ajattelin etten kirjoita tästä mitään, mutta tässä sitä mennään.

(Sisältää 100% itsekästä pohdintaa ja 0% todellista kritiikkiä)

Musiikki on ollut mulle aina todella tärkeä. Varhaisimmat ja parhaimmat muistot lapsuudesta liittyy melkeinpä pelkästään musiikkiin. 6-7 vuotiaana rakastin Michael Jacksonia ja itkin kun en päässyt Suomen konserttiin -97 koska kukaan ei halunnut ottaa pientä lasta sinne mukaan. Itkupilli sai kuitenkin tuliaisiksi konsertista HIStory seinälipun. Sen jälkeen tuli Spice Girls huuma mikä iski minuunkin, lähinnä tikkareiden ja barbien muodossa.

Tärkein bändi lapsuudessa mulle oli ehdottomasti HIM. Ostin omilla rahoilla Razorblade Romance levyn kun se ilmestyi ja ihastelin sen kansikuvaa (äitini kauhuksi) missä Ville imee tupakkaa paidattomana. Ala-asteella mua kiusattiin paljon milloin mistäkin asiasta. Yksi oli se että tykkäsin rokista, enkä Britney Spears / Christina Aguilera tytöistä niinkuin melkein kaikki muut silloin. Kirjoitin päiväkirjaani siihen aikaan: Mun lempibändi on HIM, koulussa jouduin sanomaan että en tykkää siitä koska muuten mua kiusataan.

Osaltaan se musiikki mitä niin intohimoisesti kuuntelin silloin auttoi mua jaksamaan kiusaamista ja olemaan välittämättä muitten mielipiteistä. Olen aina ollut vähän outo, mutta nyt osaan arvostaa sitä piirrettä itsessäni.

Vuosien vieriessä HIM jäi taka-alalle kun tilalle tulivat Marilyn Manson ja monet muut, mutta koskaan se ei hävinnyt. Tykkään vieläkin kaivaa vanhat levyt esille ja kuunnella niitä CD-soittimesta ja selailla levyjen kansilehtisiä niinkuin silloin lapsenakin.

Pikakelauksella päästään vuoteen 2017.

30.12.2017 oli HIMin toiseksi viimeinen keikka, mutta viimeinen mulle. En jännittänyt tai panikoinut, olen nähnyt bändin useita kertoja livenä. Keikka oli hyvä, mutta silti ei tuntunut miltään. Odotin että hanat aukeaisi ja kaikki lapsuuden hyvät hetket ja traumatkin paukahtaisi pintaan tänä maagisena lauantaina ja itkisin keikan alusta loppuun saakka. En itkenyt. On todella vaikea uskoa että tuttua ja turvallista bändiä ei enää käytännössä ole. Toinen syy tälle tunteettomuudelle on varmasti settilista.

Ymmärrän kuitenkin täysin miksi settilista on sellainen kun se on, silti harmittaa minimaalisesti se että en kuullut yhtäkään suosikkibiisiäni. Se johtuu tietenkin siitä että suosikkini kostuu lähes täysin täytebiiseistä tai muuten vaan vähemmän suosiota saaneista kappaleista.

Vaikka Your Sweet 666 on tosi hyvä, tykkään silti enemmän For You:sta tai The Beginning Of The End:istä. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Minun unelmien settilista olisi sisältänyt ainakin nämä biisit:

• For you
• Heaven Tonight
• Beyond Redemption
• Endless Dark
• Our Diabolikal Rapture
• Resurrection
• The Beginning Of The End
• Beautiful
• Acoustic Funeral [For Love In Limbo]
• I Love You

Jos et jostain syystä ole näihin biiseihin törmännyt HIMiä kuunnellessa, suosittelen lämpimästi!

R.I.P. His Infernal Majesty, In 666 ways I love you and I hope you feel the same.