Yankee Candlen aromivahat ovat minulle tuttuja juttuja, mutta kynttilöitä en ole jostain syystä merkiltä ennen tätä raaskinut ostaa. Minulla oli lahjakortti sisustusliikeeseen jossa huomasin sattumalta muutaman erilaisen Yankee kynttilän. Valikoimaa ei ollut paljon, mutta mukaan tarttui tämä Yankee Candle Under The Palms.
Under The Palms tuoksuu trooppiselta ja rentouttavalta. Tuoksu on sopivan mieto, mutta täyttää koko huoneen poltettaessa. Tuoksussa on jännä kasvimainen vivahde ja selkeä kookoksen aromi, joka on yksi suosikeistani.
Tätä kynttilää olen ahkerasti polttanut pimeinä tammikuun iltoina ja samalla haaveillut lomamatkasta kauas lämpimään. Kynttilä palaa tasaisesti ja vahaa ei juurikaan jää rumasti purkin reunoille. Sydänlankaan muodostuu poltettaessa möykky joka kannattaa muistaa trimmata ennen uutta sytytystä, ettei kynttilä savuttaisi.
Lopullinen arvio: Ihana! Kookoksen tuoksu on yksi suosikeistani ja tässä kynttilässä se levittyy hyvänä mietona aromina koko huoneeseen. Meriheinän tai palmunlehtien aromi tuo kynttilän tuoksuun sopivaa raikkautta. Tuoksu jää myös polttamisen jälkeen joksikin aikaa leijailemaan asuntoon. Purkki on iso ja vähän kolho, mutta se ei ole vakavaa. Ostaisin tämän ehdottomasti uudelleenkin.
Notes:
- meriheinä, palmunlehdet, kookos
Tietoa:
- Yankee Candle – Under The Palms
- 623g
- paloaika 110-150h
- hinta n. 34,90€