Taas se aika vuodesta kun Sokos ja Stockmann kilpailevat tarjouksilla Hullujen Päivien ja muiden kampanjoiden muodossa. Tällä kertaa luvassa oli Sokoksen Kutsu Kauneuteen joka houkuttelee minut mukaansa joka kerta ihanalla kauneuspassilla. Passilla saa -20% edun kolmesta normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta Kutsu Kauneuteen kampanjan aikana.
Isot ale-ryysikset inhottavat minua, joten yleensä mietin aluksi tarkkaan mitä haluan hankkia, teen lyhyen täsmäiskun kauppaan ja kassan jälkeen pakenen nopeasti paikalta. Niin tein myös tällä kertaa ja tässä siis tämän kevään Kutsu Kauneuteen ostokseni.
Kevään koittaessa ihoni ei tarvitse enää niin paksua kosteusvoidetta, joten Clinique Moisture Surge -geelivoide kuulostaa houkuttavalta kokeilulta. Tämä uutuus sisältää myös Aloe-vettä ja lupaa kosteuttaa ihoa jopa 72 tuntia.
Rakastan huulikuorintoja. Olen jo monta vuotta käyttänyt erilaisia Lushin huulikuorintoja, mutta edellisen mennessä vanhaksi ajattelin vihdoin kokeilla Jeffree Star Cosmeticin vastaavaa tuotetta. Jopa pahvikotelo on tässä kaunis! En ole suuri kirsikkaesanssin ystävä, mutta tämä tuoksuu ihan karkilta mitä olen lapsena viimeksi syönyt.
Joskus aijemmin taisin mainita yhdeksi suosikkihuulipunakseni Jeffree Star Cosmeticsin Androgyny mattapunan. Ostin ensimmäiseni vuonna 2015 ja rakastuin heti. Käytin sen loppuun jo ajat sitten. Vihdoinkin sain siis ostettua itselleni uuden Androgynyn. Tätä sävyä on ollut ikävä!