Musiikki:
- Call Out My Name – The Weeknd
- Losers – The Weeknd (Labrinth)
The Weeknd on mielestäni tosi keväistä / kesäistä musiikkia, joten huhtikuu on ollut aika täynnä sitä. Erityisesti nämä kaksi biisiä on ollut kovassa soitossa.
- Digital Love – Daft Punk
Huhtikuussa on selkeästi ollut tosi kesäinen fiilis, koska kuuntelussa oli pitkästä aikaa tämä ihana biisi josta tulee menneet kesät mieleen.
- You Can’t Fix This – Stevie Nicks
Tämä biisi on myös vanha suosikki joka tuo kesän mieleen jostain kumman syystä. Stevie Nicksillä on ihana rouheinen ääni.
TV:
- The Walking Dead
Tätä sarjaa olen katsonut monta vuotta, nyt on menossa ilmeisesti jo 8 kausi. Kauden viimeinen jakso oli kummallinen ja sarja on muutenkin ollut koko ajan ihan vähän huonompi, mutta varmasti jatkan silti katsomista. Tällä hetkellä telkkarista ei hirveästi muuta jännää tulekkaan.
- 911
Tätä uutta sarjaa olen nyt katsonut muutaman jakson ja olen tykännyt. Peter Krause on tietysti ihana ja todella toivon että sarja pysyy jännittävänä eikä lopu yhden kauden jälkeen.
Elokuvat:
- Gerald’s Game
Tämä oli ihan hyvä ja jännittävä elokuva. Perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Suosittelen.
- Hevi reissu
Hauska Suomalainen hevisekoilu. Hyvää musiikkia ja hienoja maisemia. Lopussa leffa menee ihan höpsöksi, mutta se ei haittaa.