Tukholman reissulla tuli myös koluttua Sephoran Kat Von D Beauty hyllykkö, josta ostoskoriin tarttui tällä kertaa vain tämä Lock-It peitevoide. Suhtauduin tähän ensin hieman ennakkoluuloisesti, koska merkin meikkivoide ei kuulu suosikkeihini. Ostin kyseisen meikkivoiteen jo yli 2 vuotta sitten ja lukuisista yrityksistä huolimatta en innostunut siitä yhtään.
Meikkivoiteen koostumus on minun makuuni liian paksu ja se levittyy iholleni oudosti. Olen kokeillut levitykseen niin beauty blenderiä kuin muita meikkisieniä ja erilaisia siveltimiäkin aika huonolla menestyksellä. Se myös asettuu helposti kasvojen uriin ja alkaa kiillellä sekä liikkua paikoiltaan hyvästä puuteroinnista ja primerista huolimatta.
Ensi kokeilulla kämmenselkään peitevoiteen koostumus tuntui hyvin samalta kuin meikkivoidekin, mutta pitempään tätä käytettyäni huomasin sen toimivan minulla paljon paremmin. Peitevoide on kyllä paksua ja erittäin peittävää, mutta se levittyy tasaisesti Spectrum B01 siveltimellä meikkivoiteen (Fenty Pro Filt’r) päälle ja peittää kyllä alleen näpyt ja tummat silmänalusetkin. Tuote on riittoisaa, koska sitä ei tarvitse lisätä yhteen kohtaan paljon.
Silmänalusiholla tykkään silti enemmän Tarte Shape Tapen keveämmästä koostumuksesta, mutta näppyjä ja aknearpia peittämään tämä on ihan mainio!