Vaikka helteisiä päiviä on tänä kesänä ollut suomessakin paljon, olen tykännyt silti meikata lähes päivittäin. Meikki voi olla kevyt ja nopea, mutta silti tuo huolitellun fiiliksen itselle hikisenäkin päivänä. Uutta kosmetiikkaa on tullut myös hankittua aika paljon, joten tämän hetken meikkisuosikit ovat melkein kaikki tämän kevään&kesän aikana hankittuja juttuja.
Fenty Beauty Gloss Bomb yhdistettynä Anastasia Beverly Hills Liquid Lipstick sävyyn Ashton on ollut monena kesäpäivänä luottocomboni. Ashton sävy yksinään on kaunis, mutta oudon kuivattava verrattuna ABH:n muihin nestemäisiin puniin joita omistan. Fenty Gloss Bomb tekee sävystä ihanan mehukkaan ja samalla kosteuttaa huulia sen verran, että sävy-yhdistelmää on helppo pitää vaikka koko päivän. Lisäksi Gloss Bomb tuoksuu älyttömän herkulliselta!
Nizzasta ostin testiin myös matkakokoisen version Benefitin uusimmasta BADgal BANG! ripsiväristä. Heti ensikokeilulla tykästyin tähän jopa paljon enemmän kuin odotin. Huomasin ripsien pysyvän näyttävällä kaarella koko päivän tämän ripsivärin ansiosta. Se myös pidentää ja erottelee ripsiä upeasti.
Physicians Formula Butter Bronzer on vanhempi suosikki joka on ollut taas tänä kesänä ahkerassa käytössä syventämässä päivetystä kesäisessä meikissä. En yleensä varsinaisesti istu ottamassa aurinkoa ja etenkin kasvojen iho pysyy minulla hyvin suojattuna kesäisin, joten tämä aurinkopuuteri on hyvä keino feikata päivetystä kasvoillekin. Sävy on loistava ja koostumus ihanan kermainen, se häivyttyy kasvoille vaivattomasti ja tuoksuu kookosparatiisille!
Melt Cosmetics Gemini luomiväripaletti on ollut inspiroivin meikkiostos pitkään aikaan. Vaikka tämän paletin sävyt eivät ehkä kaikkien mielestä ole kesäisiä, se ei haittaa minua yhtään. Sinapinkeltainen ja vihreän eri sävyt ovat olleet pääosassa silmämeikissäni lähes joka päivä tämän paletin hankkimisen jälkeen. Olen myös ihastunut luomivärien upeaan pigmenttiin ja levittyvyys on ihan huippuluokkaa! Ihan ehdottomasti hintansa arvoinen hankinta.
The Balmin Mary-Lou Manizer on jo lähes kulttimaineen omaava highlight, joka tietääkseni oli yksi ensimmäisistä highlight-buumin aloittaneista tuotteista aikoinaan. Minulle tämä on suhteellisen uusi tuttavuus, enkä ihmettele yhtään sen hyvää mainetta. Sävy on aivan upean intensiivinen ja metallisen hohtava. Kesän käytetyin highlight ehdottomasti!
Milk Makeup Blur Stick on myös vanha tuttavuus ja kesän pohjameikissä luottotuotteeni. Se blurraa kivasti ihoa ja häivyttää huokosia tehokkaasti ennen kevyttä meikkivoidetta. Joskus riittää kun levittää blur stickiä T-alueelle ja peittää sen jälkeen vain näpyt ja tummat silmänaluset peitevoiteella.
Fenty Beauty Pro Filt’r Amplifying Eye Primer tuli hankittua Nizzasta ja siitä tuli heti uusi suosikkini. Silmämeikki pysyy hyvänä hikiselläkin ilmalla ja primerin koostumus on helppoa levittää luomelle. Tehokkuus on Urban Decay Primer Potionin tasoa.