Tämän kesän matkakohteeksi valikoitui Lontoo. Olen käynyt siellä viimeksi reilu 5 vuotta sitten, joten oli jo aikakin uudelle visiitille. Vaikka reissumme olikin aika nopea, ehdin silti käydä hieman katsastamassa paikallista kosmetiikkatarjontaa. Muutama uusi tuttavuus tarttui matkaan, sekä myös vanhoja hyviksi havaittuja juttuja.
- Uoma Beauty Say What?! Foundation
Selfridgesillä oli Lontoon ehdottomasti paras kosmetiikkavalikoima. Pat McGrathista – Illamasquaan koko paikka sai minut ihan sekaisin. Mukaan ei aluksi ollut tarttua mitään silkan ylitarjonnan vuoksi. Lopulta päädyin testailemaan Uoma Beauty hyllyllä heidän uutta meikkivoidettaan ja halusin ehdottomasti sen omakseni. Tämä meikkivoide antaa luonnollisen mattapinnan iholle, on todella peittävä ja levittyy hyvin. Tuntuu yllättävän kevyeltä ja pysyy iholla pitkään. Testailu jatkukoon.
- Spectrum Brushes
Nämä meikkisiveltimet ovat vuosien varrella nousseet kestosuosikeikseni! Englantilainen Spectrum löytyi ilokseni lähes jokaisesta Boots myymälästä jossa kävin. Hamstrasin kokoelmiini kaikkia ihanan värisiä siveltimiä ja niiden lisäksi myös luottosiveltimiä silmämeikkien tekoon, joita en lähtenyt keräämään kuvaa varten.
- Farsali Skin Tune Primer
Farsalin tuotteita en ole kokeillut koskaan ennen. Skin Tune on kuitenkin arvostelujen perusteella vaikuttanut tarpeisiini sopivalta, joten minikokoinen tuote lähti matkaani. Primer antaa blurratun mattapinnan iholle jonka päälle meikkivoide levittyy täydellisesti eikä lähde rullaamaan. Tämänkin kanssa testailu jatkukoon.
- Too Faced Hangover FX Primer
Hangover primeria en ollut myöskään kokeillut koskaan ennen, mutta kuullut siitä paljon hyvää. Tämä onkin ollut lähiviikkoina ehdoton suosikki käytössäni! Kosteuttava koostumus ja ihana kookoksen tuoksu ovat iso plussa.
- Face Halo
Nämä kätevät meikinpoistolaput jäivät kuvasta, koska ovat olleet niin kovassa käytössä. Vanulappujen kulutus on vähentynyt myös huomattavasti, mikä on erittäin positiivinen asia!
- Kat Von D Beauty Gold Skool Highlighter
Kat Von D:n pisteellä Debenhamssissa oli paljon erilaisia aletuotteita. Mukaan lähti tällä kertaa vain Sinner tuoksukynttilä ja tämä Gold Skool glitter/highlight nappi. Kuvassa väri näyttää valkoiselta, mutta todellisuudessa se on kultainen moniulotteinen hohdesävy joka näyttää iholla todella kauniilta.